Laman aikana kannattaa korjata vanhaa
Mar 16. 2008 - Timo Ovaskainen
Kuulumiset yleisestä lamasta ja myös rakentamisen hiipumisesta ovat jokapäivisiä. Uusien kotien rakentaminen on vähentynyt ja tämä näkyy myös lomautuksina. Tulevaisuuden ennustaminen on hankalaa, mutta hiljenevää ennustetaan olevan pari vuotta.
Mikäli uuden talon rakentaminen askarruttaa, nyt olisi hyvä aika korjata vanhaa. Pistämällä talon tai ulkorakennuksen kylkeen ensi kesänä punamultamaalia rakennuksesi ulkonäkö muuttuu melkoisesti. Punamultamaalin hyvä puoli on se, ettei se ole niin nuuka ilmankosteudelle kuin teolliset maalit. Tänä kesänä moni mökki on saanut värikerroksen ylleen. Toivoa sopii, että puu on ollut kuivaa ja maali maalattu ohjeiden mukaisesti.
Vanhan talon tilkitsemistäkin voi tehdä varsin edullisesti esim. asentamalla ohuen puukuitulevyn sisäpintaan. Tällöin vältettään isot smyykipuu ja ikkunat eivät uppoa seinän sisään. Päälle saa laitettua pinkopahvit sekä paperitapetit. Kipsilevyasentamiseen verrattuna seinien korjaaminen on helppoa
- suoraksi koolaaminen tuhoaa vanhan rakennuksen idyllin ja on työläs
- ei hiomapölyä, jolloin siivoaminen on helpompaa.
- seinät ja nurkat saavat olla hieman kallellaan, joten työ onnistuu
Lattian maalaamisella saa väriä myös lankkulattiaan. Pellavaöljymaalia sisäoviin. Pönttöuuni maaliin ja hellan kanteen mustaa.
Ja niin koti näyttää pirteämmältä - varsin järkevin kustannuksin. Ja jos olet tosissasi taloa myymässä ja uutta rakentamassa, niin tämä remontti nostaa asuntosi arvoa.